Asbestin kartoitusvelvollisuus osakkaan huoneistoremontissa

Uusi asbestilaki astui voimaan 1.1.2016. Asuntoaan remontoivan taloyhtiön osakas voi joutua teettämään asbestikartoituksen purettaviin materiaaleihin. Uuden lain mukaan ennen vuotta 1994 rakennettujen rakennusten purettavien materiaalien asbesti pitää kartoittaa ennen purkutöitä. Lähtökohtana on, että osakas itse maksaa kartoituksen. Asbestikartoitusta ei tarvitse kuitenkaan teettää, mikäli huoneistossa tehdään vähäisiä töitä, kuten reikien poraamista seiniin tai kattoon.

Asbestia on käytetty rakennusmateriaaleissa 1920-luvulta 1990-luvun alkuun saakka. Asbestipitoisten tuotteiden valmistus ja käyttö on kielletty vuodesta 1994 alkaen.

Ennen vuotta 1994 rakennettujen tai korjattujen talojen materiaaleissa voi siis löytyä asbestia. Sitä voi olla esimerkiksi:

  • maaleissa, lakoissa ja bitumiemulsioissa
  • muovimatoissa, linoleum-kaatoissa, tasoitteissa ja liimoissa
  • keraamisissa laatoissa sekä laatta- ja saumauslaasteissa
  • putkieristeissä ja ilmanvaihtokanavissa

Asbestikartoitus tulee tehdä kaikissa huoneistoissa, joissa asbestikartoitusta ei ole tehty. Asbestikartoitusta ei saa jättää tekemättä. Mikäli taloyhtiösi on valmistunut vuonna 1995 tai sen jälkeen, ei asbestikartoitusta tarvitse tehdä. Olethan yhteydessä isännöitsijääsi, mikäli olet epävarma, tarvitseeko huoneistossasi tehdä asbestikartoitusta.

Asbestikartoituksen saa tehdä vain alan ammattilainen, joka on perehtynyt asbestin esiintymiseen rakennusaineissa, materiaaleissa ja rakenteissa. Mikäli asbestikartoituksessa löytyy asbestia, purkajan on tehtäbä työt asbestipurkutyönä Aluehallintoviraston Työsuojeluhallinnon ohjeen mukaan.